Musiikilla on aina aktivoitu ihmisiä!

Sotilasmusiikkia on käytetty vuosisatoja. Sillä pyrittiin jo 1500-luvulla omien joukkojen innoittamiseen ja yhteenkuuluvuuden lisäämiseen.

Musiikin rohkaisemina marssittiin taisteluihin. Musiikin tahtiin on rakennettu rautateitä, lastattu banaaneja laivaan, korjattu satoa puuvillapelloilta, vedetty lauttoja Volgalla, tanssittu kansantansseja ja leikitty lastenleikkejä.

Samaa musiikkia kuulevien kehot ikään kuin toimivat samassa rytmissä myös katsomoissa.

Mitä useampaa aistia hyödyntäen katsojaan vaikutetaan, sitä voimakkaampi yhteisvaikutelma. Ja sitä todennäköisempää halutun vaikutuksen saavuttaminen.

Tuotantomme perustuu musiikkiin, joka antaa katsojille rytmin.

Haluttua vaikutusta tukemaan otimme mukaan toisen aistin, silmän. Korva kuulee tietyn tahdin, jonka myös silmä näkee eri näytöillä.

Me teemme/tuotamme musiikin itse.

Teemme omat sovituksemme kansan- ja lastenlauluista. Teemme omat versiot kappaleista, joiden tekijänoikeuksien suoja-aika on päättynyt etc.

Tuotantoamme suojaa tekijänoikeus.

Jos haluat nähdä esimerkkejä, klikkaa tätä linkkiä:  www.youtube.com/@msgonair

Jos sinulla on jotain mielessä, älä epäröi ottaa yhteyttä minuun.

Onko joku yhteiskumppanisi kiinnostunut mainostamaan tavalla, joka samalla aktivoi katsojia?

Jussi Hallikainen

jussi@msgonair.fi

+358 44 36 36 450